KiRa EMBA antaa valmiuksia muuttuvalla alalla menestymiseen

Kiinteistö- ja rakennusalan Executive MBA, KiRa EMBA, on Kiinkon ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun yhteistyössä järjestämä liikkeenjohtamisen koulutus. Koulutusohjelman tavoitteena on parantaa yritystoiminnan kehittymisen ja menestymisen edellytyksiä.

KiRa EMBA on suunnattu kiinteistö- ja rakennusalan johtotehtävissä toimiville henkilöille. Koulutuksen ohjelma keskittyy johtamisen kehittämiseen kolmella eri osa-alueella, jotka liittyvät liiketoimintaosaamisen ja strategisen ajattelun kehittämiseen, ihmisten johtamiseen sekä yksilön kehittymiseen ja johtajana kasvamiseen.

– Kiinteistö- ja rakennusalaa haastavat tällä hetkellä todella monet muutokset, erityisesti voimakas kaupungistuminen, digitalisaatio sekä asiakkaiden jatkuva tarve entistä paremmille palveluille ja paremmalle vuorovaikutukselle. On ollut hienoa, että tässä koulutuksessa olemme käsitelleet näitä teemoja todella paljon, kertoo Vahanen PRO Oy:n toimitusjohtaja ja parhaillaan KiRa EMBA -koulutusta suorittava Eerika Hyry.

Valmiuksia liiketoiminnan suunnitteluun ja johtamiseen tulevaisuudessa

Vahanen-yhtiöt on suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani. Toimisto perustettu yli 60 vuotta sitten ja se työllistää tällä hetkellä noin 350 työntekijää yhteensä yhdeksässä eri konserniyrityksessä, joista yksi on Hyryn johtama Vahanen PRO. Vahanen-yhtiöt tarjoaa konsultti- ja suunnittelupalveluita niin uudis- ja korjausrakentamiseen kuin kiinteistöjen kunnossapitoon.

–Koulutukseen lähteminen oli oma ideani. Keskustelin asiasta silloisen esimiehenikanssa ja hän suhtautui todella kannustavasti. Näimme molemmat, että kiinteistö- jarakennusalalla tulee lähivuosina tapahtumaan paljon muutoksia. Ajattelimme, ettäkoulutus antaa hyvät valmiudet suunnitella Vahasen liiketoimintaa tulevaisuudessa, Hyrymuistelee.
–Olen myös itse johtajaurani alussa ja ajattelin, että saan tästä koulutuksesta varmastipaljon oppia ja eväitä uuteen rooliini toimitusjohtajana, hän jatkaa.

”Suosittelen tätä koulutusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään itseään johtajana kiinteistö- ja rakennusalalla”

Yksi koulutuksen parhaista puolista ovat Hyryn mukaan olleet mahtavat kurssikaverit ja heidän kanssaan käydyt keskustelut sekä sparraukset niin koulutusjaksoilla kuin niiden ulkopuolellakin.
– Koulutus on yhdistänyt todella hyvällä tavalla sekä yleisiä johtajuuden teemoja ja liiketoiminnan kehittämistä että toisaalta sitten juuri näitä kiinteistö- ja rakennusalan omia erityiskysymyksiä, Hyry toteaa.
– Suosittelen tätä koulutusta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään itseään johtajana kiinteistö- ja rakennusalalla, hän summaa.